Päivitys COVID19 ohjeistukseen

18.6.2020

Kulunutta kevättä on luonnehdittu muun muassa sanoilla poikkeustila, poikkeuksellinen aika ja uusi normaali. Maakuntien rajoja suljettiin, ravintolat ja koulut olivat kiinni. Matkustamista sekä ihmisten liikkumista ja kanssakäymistä toistensa kanssa rajoitettin. Ikäihmiset eristettiin omiin oloihinsa ja työikäiset ajettiin etätöihin siinä missä lapset ja nuoret opiskelivat etänä. 

Myös koiratapahtumat, jotka luokitetellaan yksityistapahtumiksi, peruttiin 31.5 asti. 1.6.2020 alkaen on koiratapahtumia saanut taas järjestää. 

Yhteistyötoimikunta ohjeisti tapahtumien järjestämisistä edellisen kerran toukokuussa ja tässä liitteenä oleva ohjeistus korvaa aiemman ohjeistuksen. 

Leppoisaa Juhannusta kaikille, jatketaan Juhannuksen jälkeen harrastusta noudattaen edelleen erityistä varovaisuutta